"Kelpie"

Wellamon iho oli kuunkalpea ja katse jyrkän kylmä. Kuningatar oli juuri tehnyt selväksi, että tarvitsisi hänen vetehishevostaan. Hevosta, jolla ei ollut koskaan pystynyt ratsastamaan kukaan muu olento kuin Näkki. Hän kunnioitti kuitenkin hallitsijaansa yhtä paljon kuin rakasti Kelppiään. Kysymättä miksi kuningattarella roikkui kaulallaan yksi Ahtolan hohtavista sielunkivistä, hän valjasti eläimen leväisillä valjaillaan; nainen katsahti ensin koreisiin käsiinsä, joihin levä tarttui nihkeänä sotaten ne, mutta käänsi sitten katseensa horisonttiin. Hevonen pysyi aloillaan, mutta oli hermostunut. Wellamo sai Kelpin kuitenkin pian alistumaan ja se niiasi kerran, ennen kuin he katosivat pimeyteen – kuunkalpea hevonen ja nainen, jolla oli yönmusta tukka. Toivottavasti Ahti ei tule koskaan kuulemaan tästä.